Miisa Mäkeläinen
Kuvaaja: Joël Petzold
Käsittelen maalauksissani erilaisia olemassaoloon, esille asettumiseen, keskeneräisyyteen sekä nähdyksi tulemiseen liittyviä teemoja. Maalaan kohtauksia ja tapahtumia, joissa todellinen sekoittuu kuviteltuun. Keskiössä on tunne, jonka maalaus herättää. Merkittävää itselleni on löytää tunnelma, joka tuntuu oikealta ja riittävän monimutkaiselta selitettäväksi muutamalla sanalla.
Vaalin työskennellessäni leikkisyyttä ja lapsenomaista uteliaisuutta. lmaisulleni ominaisia keinoja ovat huumori, tarinallisuus sekä lempeä ristiriitaisuus. Yhdistän teoksissani yllättäviä asioita leikkisän dramaattisiksi kokonaisuuksiksi. Värit ja elementit maalauksissani ovat monesti nopealla vilkaisulla kevyitä. Tunnelmaa varjostaa kuitenkin jokin vieras ja tunnistamaton. Riemukkaan pinnan alla kuplii kauhu. Teoksieni omaleimainen tunnelma syntyy toisilleen vastakkaisista voimista sekä ristiriitaisista elementeistä, joille annan paikan ja tilan olla yhtäaikaisesti olemassa. Maalaan vierekkäin painavaa ja kevyttä, leikkisää ja riipivää, kamalaa ja ihanaa. Ristiriidat, sanaleikit ja yllättävät yhdistelmät kiehtovat minua.
Maalaamisessa minua kiehtoo vapaus ja maalausprosessin kesyttämätön luonne. Alussa kaikki on mahdollista, enkä voi tietää, millainen valmiista teoksesta tulee. Työskentelyni on jatkuvaa assosiointia, ideasta ja ajatuksesta toiseen siirtymistä, mietteiden yhteen liittämistä ja sitä kautta uusien ajatusketjujen synnyttämistä. Työskentelyprosessiini kuuluu kirjoittaminen sekä pienet vesivärimaalaukset, jotka toimivat tietynlaisina luonnosmaisina lähtökohtina tekemiselle. Tarkkailen jatkuvasti ympäristöäni ja sitä kautta mieleeni jää erilaisia mielenkiintoisia visuaalisia sekä verbaalisia yksityiskohtia, jotka sitten jollain tapaa löytävät tiensä teoksiini.
Käytän välineenä pääosin nopeasti kuivuvia ja vesiliukoisia materiaaleja, kuten akryylia ja vesiväriä. Yhdistän teoksissani myös kollaasia, erilaisia piirtimiä sekä raaputusta ja hiontaa. Teosteni aiheet nousevat tekemisestä ja kasvavat sekä tarkentuvat työskentelyn edetessä. En tee tarkkoja suunnitelmia, vaan nautin yllätyksistä ja sattumasta, jotka maalausprosessiin liittyvät.
Visual artist, taidemaalari, painter.